Tuulenmittauksen erikoisosaamista kotimaassa ja kansainvälisesti

Ota yhteyttä

Kapasystems Ky tarjoaa tuulenmittauksen osaamista Suomeen, Ruotsiin, muihin Pohjoismaihin ja maailmalle. Saat meiltä laadukkaat tuulenmittausmastot joko omaksi tai vuokralle – tarpeidesi mukaan räätälöitynä.

 

Kerromme mielellämme lisää ratkaisuistamme ja kokemuksestamme.

Tuulenmittausta tuulipuistojen suunnittelijoille

Valmistamme, myymme, vuokraamme ja asennamme tuulenmittausmastoja, jotka palvelevat jo lukuisten tuulipuistojen suunnittelijoiden tarpeita eri puolilla maailmaa. Vuosikymmenten toimintamme aikana olemme työskennelleet erityisesti Ruotsissa, mutta kasvavassa määrin tuulipuistoja suunnitellaan myös esimerkiksi Suomeen. 

 

Tuulenmittausmastomme ovat ainutlaatuisia: ne ovat kevyitä, säätä ja tuulta kestäviä teleskooppimastoja, jotka on helppo pystyttää kohteeseen kuin kohteeseen. Mastot valmistetaan alumiinista.

Tutustu myös radioamatöörimastoihimme

Yrityksemme tunnetaan myös radioamatöörimastoista, joita olemme pystyttäneet eri puolille maailmaa. Rakensimme ensimmäisen maston jo vuonna 1967, jonka jälkeen yrityksestämme on tullut yksi alan johtavista brändeistä.

 

Lue lisää radioamatöörimastoista ja kysy tarvittaessa lisää!

Radioamatöörimastot

Tuulienergia hyötykäyttöön

Tuulesta saadaan ilmaista ja päästötöntä energiaa. Tuulipuistot ovatkin kasvattaneet suosiotaan vuosien saatossa.

 

Ennen tuulipuiston perustamista on hyvä selvittää, mistä suunnasta ja miten paljon tuulipuiston paikalla tulee. Tuomme paikalle sopivat mastot, jotta tuuleen liittyvä tieto saadaan talteen. 

 

Mastot ovat usein korkeita, jopa 100-metrisiä, ja ne keräävät tietoa yleensä noin vuoden ajan. Näin saadaan kokonaiskuva koko vuoden tuulista.

 

Olemme etsineet suotuisia tuulipuistojen paikkoja erityisesti Ruotsista ja Suomen rannikkoseudulta. Tuulivoimalateknologian kehittyessä tuulipuistoja voidaan tulevaisuudessa perustaa myös sisämaahan. 

 

Autamme sinua kartoittamaan olosuhteet tuulipuiston perustamiselle. Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Yhteystiedot

Innovaatioita energiantuotantoon

Yrityksemme auttaa tekemään energian- ja sähköntuotannosta aiempaa päästöttömämpää. Meiltä löytyy ratkaisuja tuulivoiman lisäksi myös aurinkoenergian hyödyntämiseen. Suunnittelemme, valmistamme ja asennamme kiinteitä ja kääntyviä aurinkopaneelijärjestelmiä erilaisiin kohteisiin, myös yksityishenkilöiden tarpeisiin. Lue lisää aurinkopaneeleista ja pyydä tarjous!

Aurinkoenergia